Etusivu | ARTIKKELIT | BANNERIT | POSTITUSLISTA | PALAUTE | YHTEYSTIEDOT
Etusivu

 

Artikkelit

 

 

 

KULUTTAJALÄHTÖISYYS ELINTARVIKEPAKKAUSTEN KEHITYKSEN KÄRKENÄ

Pakkausvalmistaja ansaitsee asiakkaiden luottamuksen ajattelemalla myös asiakkaiden asiakkaita, koko ketjua aina loppukäyttäjiin saakka. Kuluttajalähtöinen toimintakonsepti toimii kehitysmoottorina myös yhteistyökumppaneiden suuntaan ja tuo lisäarvoa asiakkaille, uskotaan uudistuneessa A&R Carton Oy:ssä, joka trimmaa toimintakonseptiaan entistä kuluttajalähtöisemmäksi. Nykymaailmassa pakkausvalmistajankin toiminnan lähtökohtana on oltava aito halu parantaa loppukäyttäjien tyytyväisyyttä ja siten luoda asiakaspääomaa omille asiakkailleen.

Kuluttajapakkauksia ja näyttäviä erikoispakkauksia valmistavan A&R Carton Oy:n omistussuhteissa tapahtui muutoksia vuoden 2010 alusta; nyt A&R Carton on suomalaisen Ahlströmin tytäryritys. Samalla päivitettiin vanha nimi (Å&R Carton) nykyiseen muotoon.

Tällaisessa saumakohdassa yrityksestä oli luontevaa ottaa tarkasteluun myös toimintafilosofia. Nyt A&R Carton onkin trimmaamassa palvelukonseptiaan entistä parempaan kuosiin fokusoimalla tuotetarjontaansa ja palveluvalmiuksiaan asiakkaiden kautta entistä selkeämmin pakkausten loppukäyttäjiin. Eli pyrkimyksenä on tätä kautta päivittää lähestymistapaa myös omaan toimintaan, ja olla aidosti luomassa asiakaspääomaa.

- Asiakasta ei saa pitää itsestäänselvyytenä, vaan luottamus on ansaittava joka päivä, siis myös loppukäyttäjän eli kuluttajan luottamus, kiteyttää toimitusjohtaja Rauno Viljakainen.

Yrityksellä on toki jo aikaisempaakin kokemusta kuluttajalähtöisistä tuotekehitysprojekteista esimerkiksi korkeahygienia-pakkaamisen ja juomateollisuuden alueille. Nyt ajatuksena on saada aikaan jatkuva loppukäyttäjiin saakka ulottuva perspektiivi ja kuluttajien tyytyväisyyttä parantamaan tähtäävä toimintakonsepti.

A&R Carton toimii Suomessa kahdella paikkakunnalla, Kauttualla ja Inkeroisissa. Kauttua on perinteikäs ruukin paikkakunta, jossa on ollut teollista toimintaa jo yli 300 vuotta rautaruukista lähtien. Nykyisin pakkausteollisuudella on paikkakunnalla erittäin vahva asema.

A&R Carton on erikoistunut näyttäviin erikoispakkauksiin, joista se on palkittu useita kertoja Worldstar- ja Scanstar -palkinnoilla. Innovatiivisuus ja toiminnan kokonaisvaltainen laatu ovat avainmenestystekijöitä A&R Cartonin strategiassa. Investointeja tehdessä on painotettu näitä tekijöitä erilaisten automaatiota hyväksi käyttävien laadunvarmistusmenetelmien muodossa. Käytössä on muun muassa kameranäkö sekaantumisen eston ja oikeiden painatusparametrien valvontaan.

Henkilökunnan määrä on noin 120 ja liikevaihto 25 miljoonaa euroa. Tuotannosta noin kolmannes on vientiä useisiin Euroopan maihin. A&R Carton Oy on osa eurooppalaista kartonkikoteloita valmistavaa A&R Carton Groupia. Konsernilla on tuotantolaitoksia Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Saksassa, Hollannissa, Englannissa ja Ranskassa. Tuotantoyksiköitä on 15.

Hyvä paketti lisäarvon tuottamiseen

A&R Cartonin markkinaosuus on kehittynyt myönteisesti lähimmät 12 vuotta. Se on tapahtunut kovan työn ja asiakasluottamuksen kautta. Tätä suuntausta yritys pyrkii edelleen kehittämään ajattelemalla asioita ennemmin loppukäyttäjän tyytyväisyyden kautta kuin pelkästään kotelon näkökulmasta.

- Meillä on historiaa, osaamista ja hyviä asiakkaita Suomessa, ja meillä on tarjottavana paljon lisäarvoa asiakkaille. Tätä konseptia aiomme tuoda esiin voimakkaasti esimerkiksi syksyn PacTecissä uudessa muodossa, Viljakainen kertoo.

Jatkossa yrityksen tavoitteena on muun muassa puolittaa tilaus-/toimitusjänne. Toimintoja on jo nyt tarkennettu tähän suuntaan ja organisaatiota uudistettu sekä etsitty henkilöitä, jotka toimivat maailmanluokan liiketoiminnan tasolla. Toimintaa kehitetään joka tasolla, jotta asiakaspääoma kehittyy jatkuvasti.

- Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kehitetään jatkuvasti asiakassuhteita analysoimalla mahdollisia kehitystarpeita ja niitä tekijöitä, joilla parannetaan asiakkaiden menestysmahdollisuuksia tai luodaan uusia konsepteja asiakkaalle. Tämä voi koskea mitä tahansa asiakkaan pakkausprosessiin liittyvää asiaa, linjaa Viljakainen.

Hygienia ja tuoteturvallisuus

Hygienia- ja tuoteturva-asioissa A&R Cartonilla on jo pitkät perinteet. Yritys sertifioi ISO 9001 -laatujärjestelmän jo vuonna 1992, vuonna 1996 HACCP -hygieniajärjestelmän, ja on uudistanut laatujärjestelmän vuosia sitten. Jo tuolloin laatujärjestelmä rakennettiin siten, että se sisältää myös hygieniastandardin. Tämä oli tukeva perusta BRC -järjestelmän rakennustyössä, joka oli varsin vaativa ponnistus muutama vuosi sitten.

BRC -järjestelmän perustaksi lähes kaikki yrityksen toiminnot arvioitiin, suoritettiin riskikartoitus ja -arviointi. Tämän ansiosta tuotteet kyetään eri olosuhteissa valmistamaan siten, että voidaan olla aina varmoja pakkausten sataprosenttisesta turvallisuudesta niiden loppukäyttäjille. Tämä on erittäin tärkeää esimerkiksi elintarvike-, hygienia- ja lääketeollisuuden alueilla, mihin A&R Cartonilla on paljon toimituksia.

Yrityksellä on monikansallisia asiakkaita, joiden arvioiden perusteella BRC on toimiva ja kattavin, eksakti järjestelmä. Se kertoo selkeästi, mitä täytyy tehdä tiettyjen kriteerien täyttämiseksi. Myös yrityksen pakkausmateriaalitoimittajilla täytyy olla käytössä sama järjestelmä. Standardi kattaa vuoden 2004 tammikuussa voimaan tulleen EU-lain vaatimat tuoteturvallisuusvaatimukset.

A&R Cartonilla on nyt konsernitasolla myös uusi operaatio-osasto, joka tutkii ja auttaa tulosyksiköitä niin laadun, tuoteturvallisuuden kuin hygieniankin saralla. Tämä nostaa edelleen toiminnan laatua. Yksiköiden toimintoihin haetaan vallitsevaksi tasoksi parhaiden yksiköiden tasokkuutta. Tämä vaatii merkittäviä ponnistuksia, ja siihen on konsernissa panostettu tuntuvasti.

- Käytännössä tämä näkyy niin, että kun järjestelmällisesti kartoitetaan eri toimintoja ja löydetään parhaat kombinaatiot, siitä koituu asiakkaille lisäarvoa, Viljakainen sanoo.

Konsernitasolla on lisäksi käynnistymässä yhteinen kehitysvisio, jonka tarkoituksena on olla yksikkökohtaisen kehityksen apuna luomassa sisältöä asiakkaiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja kehitysprosessiin. Tämä nousee tulevaisuudessa oleelliseksi tekijäksi, kun halutaan tehdä yhteistyötä koko elintarvikeketjussa ja pyritään saamaan kuluttaja valitsemaan juuri meidän tuote markettien pitkistä hyllyriveistä.

Uusia tuotteita

A&R Carton on juuri lanseerannut uusina tuotteina kovarasian, jossa on mahdollisuus varioida muotoa suhteellisen vapaasti, ja kuituvuoan, jossa on saatu ratkaistuksi kuituvuokia aikaisemmin yleisesti vaivanneet ongelmat.

Kovarasian valmistustekniikka on nyt testattu ja tuotannollisessa käytössä. Teknologialla on mahdollisuus toteuttaa valinnaisia muotoja ja pieniäkin sarjoja. Tuotteessa ei käytetä mitään liimoja; ratkaisuna on monomateriaali, se on 100-prosenttisesti kierrätettävää taivekartonkia.

- Kuituvuoka on uusi innovaatio, jonka tuotannolliset ja tekniset haasteet A&R Carton on pystynyt ensimmäisenä maailmassa ratkaisemaan kustannustehokkaasti, kertoo Viljakainen.

Uusi kuituvuoan tuotantolinja asennettiin konsernin Ruotsin tehtaalle juuri äskettäin ja toimitukset asiakkaille alkoivat huhtikuussa 2010. Kuivakuitupuristeinen vuoka on uuninkestävää, täysin kierrätettävää materiaalia.

© Asko Laurila, Elintarvikeuutiset

Lisätietoja:  www.ar-carton.com


 

 

 




A&R Carton Oy valmistaa pakkauksia elintarvike-, hygienia- ja lääketeollisuudelle. Tuotannossa käytetään elintarvikekelpoisia värejä, liimoja ja lakkoja.







Kaisa Pietilä ja Petri Piipponen edustavat rakennesuunnittelun joukkuehenkeä.







Variobox -kovarasia kehitettiin alunperin skandinaaviselle makeisteollisuusasiakkaalle, mutta se on helposti sovellettavissa myös esimerkiksi juusto- ja leipomotuotteille, Rauno Viljakainen kertoo.





A&R Carton on erikoistunut näyttäviin erikoispakkauksiin, joista se on palkittu useita kertoja Worldstar- ja Scanstar -palkinnoilla.





Sivun alkuun


© Elintarvikeuutiset | Mediatiedot | Tietosuoja | Linkit | Ruokavinkit