VALMIISTA TUOTTEISTA HELPOSTI HERKULLISET PIKNIKEVÄÄT
Piknikille lähteminen on mainio tapa viettää aurinkoista kesäpäivää ystävien kanssa. Pakkaa mukaan maittavat eväät, riittävästi juomaa, viltti ja aurinkorasvaa, joka on hellepäivänä tarpeellinen varuste. Miksi et kokeilisi tänä kesänä vaihteeksi jotain ihan uutta piknikpaikkaa? Ja valmiista tuotteista tehtyjä piknikeväitä.
Piknikeväiden kanssa on turha stressata, sillä kaupoissa on paljon valmiita tuotteita, jotka voi ottaa sellaisinaan mukaan, tai keittiössä viihtyvä voi leipoa evästä itse. Ruokien tuomisen voi myös jakaa ystävien kesken tai vaihtoehtoisesti päättää viettää useamman kesäpiknikin, jolloin jokainen on vastuulla yhden eväsretken herkuista. Kun oma vuoro osuu sitten kohdalle, voi mielessä pitää kotitalousopettaja Arja Savelan yksinkertaisen neuvon: tärkeintä ei ole eväiden määrä vaan laatu.
- Varaa mukaan sopivassa suhteessa suolaista ja makeaa tarjottavaa sekä riittävästi juotavaa. Kannattaa rohkeasti kokeilla uusia piknikpaikkoja sekä muistaa iloinen ja reipas retkimieli, hän toteaa.
Ota mukaan valmista tai leivo itse
Helteellä raskas ruoka ei välttämättä maistu. Kevyt piknikateria syntyy esimerkiksi vähärasvaiseen pohjaan leivotusta piirakasta, juustoista, suolakekseistä, marjoista ja hedelmistä. Kesän ihanat marjat voi poimia lähtiessään vaikkapa torilta mukaan.
- Kun haluaa päästä helpolla, voi mukaan pakata esimerkiksi vesimelonisiivuja, mansikoita sekä kaupan pakastealtaasta valmiiksi paistettuja korvapuusteja, karjalanpiirakoita tai pasteijoita, Savela vinkkaa.
Ruoanlaitosta innostuneet voivat ilahduttaa seuruetta itse tehdyillä eväillä. Terveellinen eväs syntyy esimerkiksi leipomalla pyöreän piirakan rypsiöljypohjaiseen taikinaan, jonka voi täyttää haluamillaan kasviksilla. Ystävät voi yllättää myös lettukesteillä. Lettujen paistamisen voi tehdä paikan päällä, mikäli lähistöltä löytyy tulipaikka, tai letut voi paistaa kotona valmiiksi. Niiden mausteeksi sopivat hedelmät, hillo tai vaikkapa jenkkityyliin vaahterasiirappi. Letuista voi myös tehdä ruokaisia valitsemalla niiden kanssa suolaisen täytteen.
- Vähän ruokaisampi eväs syntyy pakastetusta ruistaikinasta, josta voi valmistaa salaattikuppeja. Ruistaikinasta voi myös leipoa vaikkapa ihania grissineitä, jotka maustetaan kuminalla ja fenkolilla. Ruiskuppien kanssa sopivat myös itse leivotut pikku rieskat. Jos salaattia jää yli, voi sitä syödä lettujenkin kanssa.
Pakastetuotteet toimivat kylmäkalleina
Leipomusten pitää antaa jäähtyä kunnolla ennen kuin ne pakataan mukaan, jotta eväät säilyvät herkullisina. Muutenkin eväiden pakkaaminen on syytä tehdä hellepäivinä kunnolla, jotta kylmäketju ei katkea.
- Kylmälaukun ja muutaman kylmäkallen avulla eväät säilyvät hyvinä pidemmänkin matkan. Jos mukana on pakastetuotteita, ne toimivat myös kylmäkalleina eväskorissa eli perille päästyä leivonnaiset ovat sulia, ja juomat ovat pysyneet kylminä, neuvoo kotitalousopettaja Arja Savela Myllyn Parhaalta.
Ota riittävästi juotavaa mukaan
Kun ruokapuoli on koossa, tarvitaan eväskoriin vielä juomat. Janojuomaksi sopivat hyvin erilaiset virvoitusjuomat, mehut ja esimerkiksi jäätee. Vettä on myös syytä ottaa riittävästi mukaan. Mikäli haluaa juoda kahvia, mutta kuuma pannukahvi tuntuu helteessä tukalalta, voi kahvin jäähdyttää jääkahviksi. Sitä voi myös valmistaa espressosta ja maustaa sen halutessaan kahviin tarkoitetulla makusiirapilla.
Entä sitten ruokailuvälineet, pärjääkö piknikillä pelkkien paperilautasten kanssa?
- On eväistä kiinni, minkälaisia ruokailuvälineitä tarvitaan. Lautasten lisäksi mukaan voi ottaa myös aterimet, juomalasit ja esimerkiksi tarjottimen. Roskapussi on myös hyvä pakata mukaan ja tietysti tarpeeksi serviettejä.
Arja Savelan neuvot onnistuneeseen piknikkiin
- Kun haluat päästä helpolla, hae torilta mansikoita, herneitä ja kirsikoita, ja kaupan pakastealtaasta pasteijoita, pullia tai karjalanpiirakoita.
- Kun haluat panostaa, leivo itse herkullinen, joko suolainen tai makea piirakka, tai paista lettuja. Rieskat ja pullat ovat myös lämpimäisiä, jotka maistuvat luonnonhelmassa.
- Kun haluat syödä kevyesti, pakkaa mukaan marjoja, hedelmiä ja vähärasvaiseen pohjaan leivottu kasvispiirakka tai salaattia.
- Juomaksi sopivat mehut, virvoitusjuomat ja jäätee. Kahvista voi jäähdyttää jääkahvia. Helteisenä päivänä on hyvä juoda riittävästi.
- Pakkaa eväät kylmäkassiin kylmäkallejen kanssa. Myös pakastetut eväät viilentävät piknikkassin sisältöä.
- Lautasten ja juomalasien lisäksi ota mukaan viltti, aterimet, lautasliinoja, roskapussi ja tarjotin. Esimerkiksi frisbee tai krokettipeli on mukavaa ajanvietettä ruokailun lomassa.
Lisätietoja:
www.myllynparas.fi